Ja siis pakko sanoa, että aiemmissa suhteissa poikaystävät ovat pitäneet mua kauniina ja että saan kodin ulkopuolella kohtalaisen paljon huomiota ihmisiltä (lue: miehiltä) ja kommentteja siitä, että olen hyvännäköinen. Itse en kyllä ajattele olevani kummoisen näköinen, sanoisin olevani tavallisen näköinen nainen kuten aiemminkin olen sanonut, "kutonen".

Alussa kun tapasin poikaystäväni ajattelin hänen pitävän minua hyvännäköisenä, luonnollisesti. En siis tarkoita "luonnollisesti" siksi, että olisin joku mieletön megabeibe vaan tarkoitan, että jos hän on kiinnostunut minun kanssani seurustelemaan ja oli tuttavuuden tekemisessä aloitteen tekijä, niin eikö se viittaa siihen, että hän myös pitää siitä mitä hän näkee? Niinhän sitä luulisi, eikö vain?

Niinhän sitä luulisi tosiaan. Kappas kummaa, todella nopeasti alkoi tulla lausahduksia, jotka hämmensivät minua todella paljon "Mä en ole ikinä ollut nätin naisen kanssa... Tai no, ehkä joskus oon." Samoin todella ylistävät kommentit muiden naisten ulkonäöistä samalla, kun minä sain aivan korkeintaan kommentin että olen "söpö". Viestissä kaverilleen minusta kirjoitti "sanoisin että se on söpö". En sano että söpössä on mitään vikaa, mutta jos muista naisista adjektiivit ovat luokkaa "upea", "kaunis", "nätti" niin kyllähän toi "söpö" vähän kirpaisee.

Mies myös kertoi, että on seurustellut usean naisen kanssa, joita ei pitänyt hyvännäköisenä, esimerkiksi koska olivat liian pitkiä (mainitsinko, että olen pitkä?) tai lihaksikkaita jne. Mutta että tunsi silti vetoa heihin, koska saivat hänet nauramaan.

Kauneushan on katoavaista, se on fakta. Mutta olisihan se kiva, että muistoissa olisi sitten vanhana ja kurttuisena (*kopkop* toivottavasti sinne asti eletään!)se, miten upeana oma mies piti silloin nuorena naisena. Tai että mies ajattelisi että damn, minkä naisen nappasin! Tuntuu todella pinnalliselta nää mun haaveet, tiedän, mutta en usko että oon yksin tällaisten ajatusten kanssa. Luulen että se on aika universaali tarve ainakin naisilla tuntea että oma mies pitää hyvännäköisenä.

En jaksa listata muita juttuja, mitä mies on sanonut, mistä olen voinut päätellä, ettei pidä minua hyvännäköisenä. Sanotaan vain, että listaa on. Ja miksei sitten pidä mua hyvännäköisenä? Palaan taas samaan, mistä oon aiemminkin kirjoittanut: En vaan ole hänen "tyyppiään". Olen aiemmin deittaillut miestä, joka oli pitkälti mun kanssa siksi, koska olin ulkoisesti juuri hänen tyyppiään. Todellakaan en halua että minun kanssani ollaan vain ulkonäön takia, en missään nimessä! Mutta haluaisin kyllä, että se ulkonäkökin olisi miehen mieleen, ei vain persoona, vaikka se persoona tärkeämpi juttu onkin, tietysti.

Ei kai se auta muu kuin pitää toi sisäinen kauneus skarppina, se kai sen miehen tähänkin asti on rinnalla pitänyt ja koittaa olla murehtimatta sitä, että tää mun ulkokuori ei omaa miestä miellytä.

<3 MK

Vieraassa maassa
Vieraalla kielellä
Vieraille ihmisille
Vaikea ymmärtää, ymmärrän.

Tutussa kodissa
Tutulla kielellä
Tutuimmalle
Mikset ymmärrä, ymmärräthän!

2.

On se nainen isolla N:llä
Jos kuppikoko alkaa D:llä
Tekipä se hyvin
Kun näytti hyvältä

Naiset etsii rikasta
Miehet etsii kaunista
Minä etsin rauhaa
itseni kanssa
Ja sinun.

Koitan nyt tässä kirjoittaa itselleni sen, että kun koen että olen maailman kauhein/miten poikaystäväni edes on minun kanssani, että ei se poikaystäväkään ole täydellinen. Enkä sitä häneltä odotakaan, rakastan häntä juuri sellaisena kuin hän on!

Poikaystävä osaa olla todella dramaattinen. Jos hän on kipeä tai joku asia ei mene niin kuin hän haluaa, hän saattaa helposti mököttää koko päivän. Ja usein vaikuttaa siltä, että hän melkeinpä päättää, että nyt mökötän koko päivän ja siinä sitä sitten ollaan. Myöskin riitatilanteissa etenkin ennen uhkasi usein lähteä ulos tai jopa erolla, mikä on minulle erittäin ahdistavaa (mikäpä ei olisi, mutta tuo nyt varsinkin). Tähän dramaattisuuteen liittyy myös tietty lapsellisuus, mitä on aika vaikea kuvailla.

Poikaystävä ei halua tehdä työtä, joka ei ole täydellisen hauskaa, mutta kiukuttelee sitten, kun ei ole rahaa. Raha on muutenkin iso ongelma hänelle, sitä pitäisi olla todella paljon mutta sen eteen ei pitäisi joutua tekemään paljon. Rahasta puhuminen on hänelle ahdistavaa ja kiukuttavaa.

Hän on myös todella tuomitseva. Hän saattaa helposti tuomita muut ihmiset tylsiksi/tyhmiksi/mitä vain yhden lauseen perusteella, ja tämän jälkeen mielipide tästä ihmisestä ei muutu. Ja tämän ei siis tarvitse olla asia, jonka tämä tyyppi poikaystävälle tekee (jotain ilkeää tms.) vaan vain hänen mielipiteensä todella lyhyen tapaamisen seurauksella. Tähän samaan kategoriaan menee ihmisten ulkonäköjen pilkkaaminen, eritoten lihavien ihmisten (vaikka poikaystävällä itsellään on hieman ylipainoa, tai ehkä juuri siksi!)

Hän valehtelee. Tämä on se kaikista isoin juttu. Kyllä, kaikki ihmiset valehtelee joskus. Poikaystävä on kuitenkin itsekin myöntänyt, että hänellä on niin kauan kuin muistaa ollut tapana "paeta" tilanteita, jotka kokee hankaliksi tai potentiaalisesti vaikeiksi valehtelemalla. Etenkin seurustelumme alussa hän teki tätä aika paljon, ja isoissakin asioissa. Tämä on ollut minulle tosi, tosi iso ongelma koska välillä vieläkin minun on vaikea uskoa, mitä poikaystäväni sanoo ja joskus hänen sanomansa asiat "riitelevät" keskenään eli yhtenä hetkenä sanoo yhtä, toisena toista. Hän myös joskus sanoo asioita, jotka kuulostavat minusta laskelmoiduilta eli saattaa sanoa jonkun asian ja arvaan siitä, mitä on tulossa/mitä hän haluaa. Tämä koko asia on todella vaikea ihmiselle, jonka on muutenkin hankala luottaa. Olemme puhuneet tästä useasti mutta huomaan silti, että ajoittain tämä tapa nostaa edelleen päätään.

<3 MK

Ihmisenä, joka kärsii ahdistuksesta, masennuksesta ja on läheisriippuvainen, tuntuu joskus että tarvitsee sitä toista ihmistä aivan hirveästi. Ja itsekkäästi. Tarvitsee lohdutusta, kehuja, syliä ja huomiota. Enemmän kuin sillä toisella on antaa. Mua kauhistuttaa huomata valtavasti yhtäläisyyksiä nykyisessä ja entisessä suhteessa, vaikka nämä kaksi ihmistä ovat keskenään todella erilaisia. Ilmeinen yhdistävä tekijä olen minä. Ja ne yhtäläisyydet ovat ongelmia joita minun ahdistukseni, masennukseni ja huono itsentuntoni tuovat parisuhteeseen.

Keskeisin näistä ja oikeastaan, jos todella miettii niin jopa ehkä juuri SE ASIA, mistä oikeastaan kaikki ongelmat mitä minä tuon parisuhteeseen kumpuaa: Pelko, että menetän sen ihmisen, kenen kanssa olen. Ja usein sillä että pelkään, työnnän tätä ihmistä pois.

Minua pelottaa, joten ahdistun jos tunnen että hän on hiljainen/ei halua seksiä/ei halua viettää aikaa minun kanssani. Ajattelen, että käytöksen takana on jotain suurempaa, joku suuri salaisuus tai ajatus. Ajatus siitä, että hän on jo irtisanoutunut suhteestamme ja miettii lähtöä. Koitan pitää pelon sisälläni, koska tiedän, että se on järjetön. Mutta mitä jos se ei olekaan? Taistelen mieltäni vastaan, jotten vain avaisi suutani ja päädy sanomaan mitä päässäni pöyrii. Jottei hän taas kerran joudu vakuuttelemaan minua tunteistaan.

Mutta lähes aina häviän taistelun ainakin viimeistään silloin, kun poikaystävä huomaa, että olen hiljainen tai vaisu. Hän kysyy, mikä on ja kaikki padot hajoavat ja vuodatan hänelle (taas kerran) kaikki pelkoni, jotka ovat mitä luultavimmin sellaisia, joista olemme puhuneet tuhat ja yksi kertaa aiemminkin. Hän sanoo jotain, tulkitsen sen negatiivisena, suutun tai itken tai molempia, riitelemme tai keskustelemme vakavasti. Taas.

Ja myöhemmin tulee katumus. Hävettää, että avasin suuni, ja latasin taas kaiken hänen niskaansa. Miksen voi pitää suutani kiinni? Miksen osaa hallita tunteitani paremmin? Miksi ahdistun niin helposti, miksi hälytyskellot pääni sisällä alkavat soida pienestäkin tuulen puhalluksesta?

Ei ole helppoa hänelle olla minun kanssani, eikä minulla helppoa olla itseni kanssa. Haluaisin pystyä rakastamaan niin, että pystyisin hillitsemään kaikki ahdistavat ajatukset koska pistäisin hänen hyvinvointinsa omien ahdistusteni eteen. Eikö se olisi oikeaa rakkautta tällaisen jatkuvan itsekkyyden sijaan? 

<3 MK

Alkoholi on ollut aina mun perheen virtahepo olohuoneessa. Kuten kai on aika tyypillistä suomalaisissa perheissä. Alkoholi rentouttaa ja helpottaa jännittyneitä hermoja, saa vitsit virtaamaan vielä enemmän. Aina on joku syy kilistää, jos perhe on koolla. Vähintään se syy on, että sauna on lämpiämässä. Jouluna juominen aloitetaan jo aamusta, kuten myös mökillä. Hauskaa yhdessäoloa ja olisihan meillä hauskaa ilman tätäkin, olisihan?

Mitä sitten kun joillain se juominen menee yli. Kun yksi juo aina liikaa, päätyy riitelemään, oksentamaan tai lähtemään omille teilleen keskellä yötä. Tai useammin kaikkia näitä kolmea. Selän takana mietitään, että sille ei sovi se alkoholi. Seuraavalla tapaamisella kuitenkin taas iloisesti yhdessä kilistellään, onhan joulu/synttärit/lauantai/sauna. Ja näin kierre jatkuu kunnes yhtäkkiä kuvioon tulee piilopullot, maksamattomat laskut, avioero ja töiden menettämiset.

Miten sitten auttaa? Jos toinen ei halua apua eikä näe ongelmaa kuin hetkittäin ja sekin oivallus katoaa kun seuraava viinanhimotus tulee. Ja kun tapaamiset perheen kesken pyörivät edelleen pitkälti sen alkoholin ympärillä. Kukaan muu ei halua olla juomatta jotta tällä yhdellä olisi helpompaa. Olisihan se outoa. Ja kun se alkoholi helpottaa painoa, jonka puhumattomat asiat ilmaan jättää.

Kuulostaako tutulta sinulle?

<3 MK

Baari-illan jälkeen ystäväni kanssa baarin ulkopuolella, mies lähestyy kaveriani. Limainen tyyppi, ajattelen, mutta höpöttelen heille iloisesti. Mies ihailee ystäväni kauneutta runsain sanoin. Yhtäkkiä hän kääntyy minuun ja sanoo "sä oot mitä sä oot". Kävelen pois. Ystäväni ei seuraa.

Kerron kahdelle ystävälleni, että olen ihastunut luokkalaiseemme poikaan. Minua ujostuttaa myöntää tämä. Toinen ystäväni toteaa, miten söpö pari kaunis ystäväni (toinen paikallaolijoista) olisi pojan kanssa. Alan itkeä hiljaa. Sanon, että minä juuri sanoin että tykkään tästä pojasta. Kaunis ystäväni sanoo "MK, ei ulkonäkö ole niin tärkeä juttu." 

"Kuka tykkää MK:sta, nostaa käden ylös!" kysyy yksi ryhmän tytöistä ala-asteen välitunnilla. Yksikään käsi ei nouse.

Jään hipassa koko ajan kiinniottajaksi ja se harmittaa. En haluaisi olla taas kiinniottaja. Koko joukko tekee ringin ympärilleni eikä päästä minua pois keskeltä. 

<3 MK

Itsehän (kuten olen aiemminkin voivotellut, KYLLÄ, voivotellut!) en ole siunattu kookkailla tisseillä. Edes silloin kun painoa oli noin 10kg enemmän eivät tissini silti olleet isot. Laihduttua ne kutistuivat entisestään. Mielipiteeni tisseistäni on vaihdellut vuosien saatossa. Teininä ensimmäisen poikaystävän kanssa murehdin tissieni pientä kokoa, mutta muuten olin kroppaani suht tyytyväinen. Myöhemmin lihottuani ja alettuani kauhistella suurta osaa kropastani, jopa pidin tisseistäni koska niissä oli sen verran "materiaalia" että sain ne joissain vaatekappaleissa näyttämään hyvältä (kiitos pushupliivit!), ja jopa ehkä viemään huomiota muusta kropastani, jonka näin katastrofialueena.

Ja nyt löydän itseni miehen kanssa, joka ensi keskusteluissamme ilmaisi, kuinka valtavasti pitää rinnoista. Heiluvista rinnoista, rintsikoiden riisumisesta, rintojen vilahtamisesta... Eli siis mies, jolta jos kysyisi oletko "tissi vai perse miehiä" niin takuuvarma voittaja olisi ne tissit. Kevyesti. Nyt joku varmaan miettii, että mikä tyyppi tuollaisia puhuu pientissiselle tyttöystävälle mutta suurin osa näistä tissikeskusteluista käytiin, kun olimme vielä vain työkavereita.

 
Näitä kertomuksia ei kuitenkaan saa muistoistani pyyhittyä nyt, kun olemmekin jotain muuta kuin vain työkavereita. Ja voin kertoa, että ajoittain melkein-tissittömyyteni tissi-innokkaan mieheni kanssa häiritsee tosi paljon. Youtubevideot aiheena isot tissit herättävät hänessä suurta mielenkiintoa ja jos olemme tisseillä siunatussa seurassa, saatan joskus tuntea oloni hieman vaivautuneeksi, vaikka mieheni ei ulokkeita avoimesti mollotakaan.

Mutta voinko syyttää häntä? En tietenkään. Kyllä minustakin isot tissit näyttävät hyvältä ja kovasti sellaiset itselleni haluaisin. Pushupliivit tai normirintsikoihin laitetut lisäpalat ovat ystäviäni mutta olisi kiva, että silloin kun ne rintsikat riisuu niin olisi myös jotain vipinää. Leikkaukseen meneminen tuntuu minusta kuitenkin ihan älyttömältä vaikka tämä asia vaivaakin, ei ne tissit sentään niin iso (hehe) ongelma pitäisi olla.

Onko muita tissistressaajia?

<3 MK

Tässä matkustaessa on oppinut huomaamaan, miten ensiarvoisen tärkeitä tietyt vaatekappaleet ovat, ainakin täällä Espanjan ilmastossa. Tällä hetkellä, kuten aiemmassa postauksessa kitisin, minulta selvästi uupuu muutama tärkeä osanen toimivasta vaatekaapista (lue: matkalaukusta), jotta aamuisin liikenteeseen lähtö olisi nopeaa ja sujuvaa mutta lopputulos imarteleva ja toimiva.

1. Rypistymätön luonnonvalkoinen kauluspaita
Ei siis semmoinen superhypervalkoinen kauluspaita, jota pitää joka hetki olla silittelemässä. Minulla on ollut aivan järjettömän paljon käytössä valkoinen rento mutta siisti kauluspaita, jonka matsku on valmiiksi semmoista ryppyisen näköistä. Eli siis lisärypyt käytössä näyttävät vain kuuluvan paitaan. Nerokasta! Vaate on superohut ja kevyt ja sen voi viskata laukun pohjalle, jos ilmat illalla viilenee tai sitoa lanteille. Päälle sen voi yhdistää oikeastaan minkä kanssa vain ja lopputulos on siistin mutta rennon näköinen. Lisää tällaisia vaatteita! Samaan kategoriaan menee siisti valkoinen T-paita, toimii aina ja kaiken kanssa.

2. Topit perusväreissä
Musta, harmaa tai valkoinen spagettiolkaiminen toppi. Toimii aluspaitana antamassa ryhtiä, yöpaitana viikonloppureissuissa tai sitten ihan vaan toppina farkkujen tai minkä vaan alaosan parina. Jos alaosa on villimpi (esim supervärikkäät haaremihousut) simppeli yksivärinen toppi toimii todella hyvin rauhoittamassa yleiskuvaa. Multa löytyy tällä hetkellä vain yksi tälläinen toppi (musta) ja se on jatkuvasti käytössä. Toiveissa olisi hankkia lisää  perustoppeja jahka rahatilanne hieman kohenee. Mun mielestä perustopit näyttää hyvältä jokaisen naisen päällä. Piste.

3. Mustat legginsit
Kylmempi päivä tai vaan epävarma olo omista reisistä? Legginsit kesämekon tai pitkän paidan (joka siis peittää sen pepun, legginsit ei ole housut) parina pelastaa ainakin mut vaatekriiseiltä. Legginsit vielä auttaa yleensä siloittelemaan muhkuroita ja mekot näyttää yleensä imartelevammilta näin, pikkuhousujen rajat ei vilku ja jenkkakahvat on aisoissa.

4. Mekko, jossa levenevä helma
Kaipaan epätoivoisesti mekkoa, jonka mitta olisi hieman alle polvien, helma olisi vähän levenevä mutta yläosa istuva, varsinkin vyötäröltä! Pelastaa reisikriisi päivät kun ei kinnaa reisiin kiinni mutta samalla olisi naisellinen eikä meiningillä teltta. Tällä hetkellä minulta löytyy yksi nk. makkarankuorimekko ja yksi telttamekko. Ensimmäistä ei huonoina kroppapäivinä voi käyttää ja jälkimmäinen taas saan olon tuntumaan Muumihahmolta. Tällaista vaatetta kaipaan epätoivoisesti, sillä se menisi Espanjan keleissä loistavasti (kylminä hetkinä legginsit pariksi), mutta kunnioittaisi allerkirjoittaneen kroppakriiseilyä. Ehdoton tuleva hankinta!

5. Istuvat korkeavyötäroiset farkut
Jos kaikki muu pettää, niin istuvat farkut pelastaa aina! Espanjassa farkut on välillä turhan kuumat, mutta jos olen ihan paniikissa että mitä pistän päälle töihin tms. farkut saattaa silti sujahtaa päälle. Mainittakoon myös, että paikalliset kyllä käyttävät farkkuja vuoden ympäri ilman hikeä (syynä lienee se, että ovat hieman tottuneempia korkeisiin lämpölukemiin kuin allekirjoittanut) joten farkut kuumallakaan kelillä eivät herätä ohikulkijoiden silmissä hämmennystä. Tosin itse koitan välttää farkkuja juuri tuon kuumuuden takia, mutta monesti ne ovat silti aamuiset kriisit pelastaneet. Ja korkevyötäröiset tälle päärynävartalolle kyllä kiitos.

6. Rento, löysä, lämmin neule
Itse tykkään mallista, joka jättää toisen olkapään paljaaksi niin saa ripauksen sitä kuuluisaa naisellisuutta peliin. Espanjassa asunnot ei ole lämpimimmästä päästä ja syys-talvella neuletta saattaa kaivata kaveriksi kun köllii kotona. Neuleen kannattaa olla kuitenkin sellainen, jota kehtaa käyttää ihan ulkonakin, säästyy matkalaukusta tilaa kun ei tarvi erikseen olla "kotilöllöneule" ja "ulkoiluneule". Minulla on mukana yksi tälläinen, luonnonvalkoinen kaveri, ja se on käytössä valtavasti.

7. Maxihame/maximekko
Toimii viileämmälläkin ilmalla, mutta ei kuitenkaan ole liian kuuma päällä. Lisäksi on helppo tapa näyttää siltä, kuin olisi nähnyt vaivaa asunsa eteen (vaikkei olisikaan). Minulla on mukana vihreä maxihame, joka on ollut niin kovalla käytöllä, että löysin siitä pienen reiän (niisk). Maximekko on koko asu jo itsessään mutta maxihameen kaveriksi menee vaikka ne perustopit eri väreissään.

8. Farkkupaita
Klassikko, joka menee takin korvikkeena Espanjan syys-talvessa. Ja näyttää ainakin omasta mielestäni kivalta myös rennosti vyötäisille sidottuna (mieti vaikka Beyoncea, ja kukapa ei miettisi). Vyötäisille sidottuna auttaa myös löytämään kadonneen vyötärön, jos päällä on ilmavammat vaatteet.

Tuleeko teille joitain muita kulmakiviä mieleen?

<3 MK

Mutta: Vaikka se kumppani rinnallasi ei täytä jokaista haavekohtaa, tekeekö se tästä ihmisestä vähemmän unelmien kumppanin tai rakastetun? Ei tietenkään ja jopa päinvastoin. Juuri ne jännät lisät mitä ei ole osannut edes ajatella tekee siitä ihmisestä juuri sen ihmisen, johon sitä rakastuu.

Kaikesta tästä huolimatta tälle oman itsensä kanssa kamppailevalle urpolle toi kommentti herätti kipeitä muistoja nykyisen parisuhteen ensimmäisestä 8 kuukaudesta. Noihin 8 kuukauteen mahtui useita tilanteita, joissa kumppanini otti takapakkia, ei vaikuttanut niin kovin ihastuneelta tai pahimmillaan viestitteli muille naisille. Lisäksi oli tilanteita, joissa hän epäsuorasti ilmaisi, etten ole hänestä kaunis (ei siis suoraan noilla sanoilla, mutta ei paljoa puuttunutkaan). Onko minun mieheni siis "tyytynyt" minuun ja vain ajan kanssa oppinut rakastamaan enemmän? Ajatus luonnollisesti satuttaa todella paljon, eikä siksi ole siitä fiksuimmasta päästä olla sitä miettimässä.

En tiedä, miten tähän tulisi suhtautua? Kai jokainen toivoisi olevansa sille omalle rakkaalle unelmien prinssi/prinsessa, johon he ovat ensihetkestä aivan hulluna. Vanha neuvokin muistuttaa, että pitäisi aina olla ihmisen kanssa, joka rakastaa sinua hieman enemmän, kuin sinä rakastat heitä (mikä sitten tuo rakastamisen mittari ikinä onkaan). Itsetunnolle ottaa, jos minä en ole vienyt mieheltäni jalkoja alta vaan ajan kanssa luikerrellut hänen sydämeensä. Vaikka toisaalta, ehkä sillä miten sinne sydämeen on päässyt ei ole merkitystä, kunhan siellä nyt on?

Omassa lähipiirissäni tiedän muutamia pariskuntia, joissa nainen on ollut se, joka on hitaasti lämmennyt (miespuoliselle) kumppanilleen ja nyt on rakastunut tähän. Ja miksei se olisi ok myös näin päin (että mies lämpenee hitaasti) mutta kyllä se ainakin allekirjoittanutta vähän tökkii.

Onko jollain samanlaisia kokemuksia itsellä tai lähipiirissä? 

<3 MK

Vierailin jokin aika sitten Suomessa ja ajattelin vaihtaa muutamia mukana olleita vaatteita äidin luona säilössä olleisiin vaatteisiini. Jotkut vaatteet olivat nimittäin auttamatta alkaneet tylsistyttää, sillä pieneen matkalaukkuuni ei mitään valtavaa vaatekomeron sisältöä mahdu (ei niin, että minulla olisi isoa valikoimaa muutenkaan), joten päivittäin päällä oli pitkälti samat releet. Vaihdoin siis muutaman vaatteen "uuteen" eli siis säilössä viisi kuukautta olleeseen vaatteeseen ja ajattelin, että ratkaisen tylsistymisongelman sillä. Heitin myös samaan syssyyn pois reissussa rikki menneitä kenkiä, vaatteita jne. eli matkasin rikkinäisissä kuteissa Helsinkiin ja heitin ne Suomessa pois ja kas, näin vapautui tilaa myös matkalaukustani! 

Nyt kuitenkin löydän itseni Etelä-Espanjasta, uudesta kaupungista, ympärilläni kauniita ja tyylikkäitä espanjattaria ja tässä olen minä, tavistakin taviksempi suomalainen ja vaatevaihtojeni ja pois heittojeni myötä minulla on jäljellä yhdet pinkit juoksutennarit, siniset halpismuoviflipflopit (kyllä) ja ryhmä vaatteita, jotka tuntuivat hyvältä idealta silloin, kun uuteen kaupunkiin muuttostressin myötä vyötärölle asettuneet pari lisäkiloa eivät vielä olleet lunastaneet paikkaansa. Ja kyllä naiset, luitte oikein, minulla todella on siis vain nuo kaksi paria kenkiä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että mm. työhaastatteluihin olen saapastellut tai tässä tapauksessa kai oikeammin juoksennellut pinkeissä juoksukengissä ja mekossa. Jep.

Ja nyt voisi joku ihmetellä että miksen sitten lopeta valitusta ja marssi kauppaan ostamaan uusia vaatteita. Mutta ah. Olemme tällä hetkellä miehen kanssa rahattomia, masteri miinuksella ja puuro sekä nuudelit ovat ystäviämme. Eli ylimääräistä rahaa ei tällä hetkellä ole yhtään (muistinhan mainita että tiedän kyllä, että koko tämä postaus on todellakin ehdottoman nolo valitus naurettavan pienistä ongelmista?).

Mikä siis neuvoksi? Olen koittanut herätellä itsessäni todella innovatiivista pukeutujaa, ja pakottaa itseni käyttämään joka ikistä mukaan raahattua vaatetta. Ikävä kyllä Suomessa taas hetkellisesti sokeuduin sille, että Suomen ja Espanjan syksyt ovat hieman eri asia. Eli trenssi, baseballtakki ja jopa pitkähihaiset paidat ja tunikat jäävät auttamatta hyllyyn ja kesämekot vaativat tulla käytetyksi, jos en halua hikimäärän puolesta näyttää uitetulta rotalta. Ja tosiaan, kaikki mukana olleet kesämekot ovat luokkaa vatsani-oli-superlitteä-ostohetkellä-mutta-ei-sen-jälkeen joten nolostunut puna poskilla sitä saa Espanjan katuja tarpoa.

Mutta luotetaan siihen, että tärkeintä on se, miten ne vaatteensa kantaa, eikö vain?

<3 MK